Suomi
Kaupunginlahden ranta on viihtyisä kohtaamispaikka
Kaupunkisuunnittelu

Kaavoitus

Kaavoitus, alueiden suunnittelua

Kaavoitus on suunnittelua siitä miten ja mihin tarkoitukseen maa-alueita kaupungissa käytetään.

Maankäyttöä ohjataan maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaisten kaavojen avulla.
Kaavatasoja on kolme: maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava.
Yksityiskohtaisempi kaava syrjäyttää aina yleispiirteisemmän kaavan.
Yleispiirteinen kaava kuitenkin on ohjeena yksityiskohtaisia kaavoja laadittaessa.

Uudenkaupungin kaupunki/Kaupunkisuunnittelu vastaa koko kunnan yleiskaavoituksesta sekä asema- ja ranta-asemakaavoista.

Kaupunkisuunnittelussa ylläpidetään koko kunnan alueelta ajantasa-asemakaavaa.
Maakuntakaavan laatimisesta vastaa Uudenkaupungin alueella Varsinais-Suomen liitto.
 

Kaavahanke tulee vireille kaavoitusohjelman perusteella, erillisellä kaupungin päätöksellä tai maanomistajan aloitteesta. Kaavojen vireille tulosta ilmoitetaan erikseen lehtikuulutuksella.  Jokaista kaavatyötä varten laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa määritellään kaavatyön vaiheet.
Kaikki kaavat ovat ennen vahvistumistaan useamman kerran nähtävillä.

Rakentamista ohjataan myös rakennusjärjestyksen avulla.

 

Kaikesta kaavoituksesta saa tietoa kaupungin kaupunkisuunnittelusta:

Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén
puh. 050 074 3087
Kaavasuunnittelija Annakaarina Lamminpää
puh. 050 370 5771
 
Tilaukset vahvistetuista kaavoista karttapalvelusta:

Palvelusihteeri Saila Wilenius
puh. 044 551 5336

Sähköposti: etunimi.sukunimi@uusikaupunki.fi